keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

barcelona, barri gotic

                                                                                                                            
                                  


 


      barcelonassa lauantai iltana 27.7.2013


päätettiin lähteä
barri goticin alueelle, joka on goottilaisen korttelin ydin. Barri Goticista löytyy kapeiden kujien sokkelo, joka oli 1300-luvun lopulle juutalaiskorttelina. Nykyään sieltä löytyy antiikkiliikkeitä, antikvariaatteja ja taiteilijoiden suosimia baareja ja ravintoloita.




piisivalinnaks: muse - feeling good






















barri gotic
in alueelta löytyi paljon performanssi taiteilijoita, grafiitteja, pieniä kuppiloita ja jos jonkin näköisiä ihmisiä. ensimmäisen kerran mäkin bongasin prostituoituja kadulta. pieniä kapeita kujia ristiin rastiin. tykästyin barri goticin alueeseen, karun kaunista ja oikeassa valossa jopa romanttista.




















ruokapaikkoja, joissa olisi ulkona tilaa illalla tuntui olevan vaikea löytää barri goticin alueella ja kun tältä aukiolta löytyi tyhjä pöytä istuimme alas. ruokaa odottaessamme saimme ihailla tulitaiteilijaa.













ruusunterälenhtiä ja riisiä.




barri goticissa oli helppo liikkua illalla kun liikkui aina ääntä kohti, ympäri aluetta oli erilaisia muusikoita esiintymässä.



















ihana ilta, buenas noches amigas! :)


          ...seikkailut barcelonassa jatkuvat...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti