keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

PuuSaunontaa!



PuuSaunontaa!
"In a sauna your cares and woes dissipate"


"Hyvät ajatukset syntyvät hyvässä saunassa"



"Suomalainen sauna on itämerensuomalaista yhteisperintöä. Sana sauna tunnetaan suomen lisäksi myös vatjan, viron ja liivin kielestä - Karjalassa puhuttiin kylystä. Paikoin Länsi-Suomea saunaa on kutsuttu myös pirtiksi. Saunominen on kylpemistä kaikkialla muualla paitsi Varsinais-Suomessa, jossa puhutaan vihtomisesta." 



"Entisaikaan saunomista ovat säädelleet vahvat normit. Lukuisat uskomukset ja kiellot ovat määritelleet, miten saunassa on kuulunut käyttäytyä. Saunatapojen noudattamista on valvonut saunanhaltija, saunan ensimmäisen tulen sytyttäjä, johon liittyviä uskomuksia talteenpantu Suomesta runsain mitoin. Tietoja saunan yliluonnollisista olennoista saatu paitsi suomalaisilta myös muun muassa vepsäläisiltä, virolaisilta, liiviläisiltä, venäläisiltä, mordvalaisilta, mareilta, komeilta ja udmurteilta. Toinen henkimaailman voima suomalaisessa saunassa ovat olleet vainajien seurueet, joiden uskottiin tulevan saunomaan vanhoille kotipaikoilleen ainakin kekrinä ja jouluna. Vainajille lämmitettiin sauna haudotuin vastoin ja valaistukseksi pantiin päre seinänrakoon. Saunatarinoissa saunan normien ylläpitäjä on kuitenkin aina saunassa elävä saunanhaltija."
Juha Pentikäisen artikkelista "Kylpynormit ja saunatapain yliluonnolliset vartijat", joka on julkaistu Kotiseutu-lehdessä kesäkuussa 1963.



"Kun soivat saunan kiukaan urut, unohtuvat kaikki maailman surut"





                        





"Hymy on kuin pieni ikkuna josta näkee että, sydän on kotona"






Elämän pieniä, suuria iloja. Päästä keskellä viikkoa, ihanassa seurassa saunomaan, kunnon puusaunaan.

"In the sauna, truth is revealed"
--Icehotel's bastu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti