lauantai 29. kesäkuuta 2013

samettiruusut ja muut.



 samettiruusut ja muut.

 koko ajatus parveke istutuksista, lähti siitä,
kun viime kesänä auringonkukkiini ei tullut ollenkaan kukkia.
nyt auringonkukkani ovat jo alkamassa kukkimaan,
vaikka niiden kukinta aika olisi vasta elokuussa.





tänään piisivalinnaks: Beats Antique - There Ya Go (feat. John Popper) 







 päätin kokeilla myös mansikoiden istuttamista ja ensimmäinen mansikka omasta istutuksesta on jo maistettu. ja oli muuten makeaa ja hyvää. nams.





 ensimmäinen oma mansikka.



 
rucolat ovat innostuneet kasvamaan.
ja mikäs muu on sopiva tuki rucolalle kuin siveltimet. :)




   tillit ovat myös lähteneet hyvin kasvamaan.



 basilikat kasvavat hyvää vauhtia.








 samettiruusut.




 mustasilmäsusanna, melkoinen on kasvin nimi. :)


  
"Toivon merkkejä on joka päivä etsittävä pienistä asioista. 
Suurimpia ilojani on nähdä kahden aikuisen tai vanhan ihmisen kulkevan käsi kädessä kadulla tai koskettavan toisiaan hellästi sormenpäillä liikennevalojen vaihtumista odotellessa. Rohkeimmat heistä eivät kysy keneltäkään lupaa olla avoimesti itsensä kokoisia."

-Tommy Tabermann-






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti