Autioituneiden rakennusten pauloissa
Jälleen kerran löytyi autioitunut rakennus. Kaikista niistä mitä olen kuvannut en ole malttanut edes kirjoittaa blogia. En oikein osaa sanoin kuvailla sitä, millainen intohimo autioiden paikkojen koluamisesta on tullutkaan. Siinä on jotain omaa jännitystä kurkistella paikkoja kamera kaulassa ja toisaalta taas se karu kauneus jostain syystä miellyttää omaa visuaalista silmää. Ja paikat saa myös yleensä aikaan ajatuksia, monista hyvin erilaisista asioista. Ja parasta on, että mielikuvitus lähtee laukkaamaan tuhatta ja sataa.

"I always find beauty in things that are odd and imperfect - they are much more interesting."
-Marc Jacobs
-Marc Jacobs
Art is never finished, only abandoned.
Leonardo da Vinci
Read more at: http://www.brainyquote.com/quotes/keywords/abandoned.html

"Some places speak distinctly. Certain dark gardens cry aloud for a murder;
certain old houses demand to be haunted; certain coast are set apart for shipwrecks."
-Robert Louis Stevenson

2014
Autiotehdas - tekeekö rakkaus talosta kodin?
Hylätyn tehtaan saloja, part 2
Budapest - Szimpla Kert
2015
Mimmit reissussa - Hylättyjen rakennusten pauloissa
2016
Autiotehtaaseen paluu - tekeekö rakkaus talosta kodin?
Villa Mehu - Onnellisuuden taidetta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti