keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Reppu selässä! Helsinki - Lontoo - Kuala Lumpur


Reppu selässä! Helsinki- Lontoo - Kuala Lumpur

Suunnitelmia on joka reissulle, niiden pohjalta lähdetään liikkeelle kohti jotain uutta, kiehtovaa ja tuntematonta. Tällä kertaa päämääränä oli Kambodza, joka on yli 14 miljoonan asukkaan valtio Kaakkois-Aasiassa. Sinne päästäksemme lennettiin ensin Helsingistä Lontooseen ja Lontoosta Kuala Lumpuriin. Rinkka painoi lähtiessä 7kg.

Kuala Lumpuriin matka pysähtyi ensiksi kuitenkin muutamaksi päiväksi. Kuala Lumpur on Malesian suurin kaupunki ja Malesian liittovaltion pääkaupunki. Kaupungin väkiluku on n. 1,9 miljoonaa ja esikaupunkeineen 7,2 miljoonaa. Suurin osa Kuala Lumpurin asukkaista on malaijeja ja kiinalaisia, mutta kaupungissa asuu myös runsaasti intialaisia.








Ensimmäistä matkapäiväkirjaa tai reissukirjaa olen kirjoittanut Interrailistä, vuodelta 2010.
Sen jälkeen reissuja ja seikkailuja maailmalla on ollut muutama, matkapäiväkirja avaa muistamaan tunnelmia ja tilanteita.





Keskiviikko 16.12.2015

Lento Helsinki-Vantaalta lähti aamu 8 Finnairilla Lontooseen, Heathrow:n kentälle. Lontoosta matka jatkui tunnin vaihdon jälkeen, Malesian Airlinessilla kohti Kuala Lumpuria, Malesiaa.



 
Torstai 17.12.2016

Aamulla klo 8 (paikallista aikaa) oltiin perillä Klian terminaalissa,
Kuala Lumpurissa, Malesiassa.
Kentällä käyttöön Malesian Ringgit (n. 10 Ringgit = 2,5$) ja
Malesialaisen puhelinliittymän avaus.
Liittymällä varattiin Guesthouse ja taxilla kohti Guesthousea.
(Tässä vaiheessa Jet Lag ja väsymys painoi.)


Ilma oli kostea ja tuoksui niin erilaiselta kuin missään muualla aiemmin,
mutta kuitenkin tuoksussa oli jotain tuttua.




To be continued...

lauantai 28. marraskuuta 2015

Kulttuuria - Vihreän talon taikaa


Kulttuuria - Vihreän talon taikaa


Marraskuussa 2015 pikkujouluja viettämässä, Vihreällä talolla.
Ihana ja tunnelmallinen paikka, vähän kuin olohuone.
Saimme kuunnellla mitä parhainta experimental musiikkia.
Niitä fiiliksiä ja tunnelmia videona ja kuvina.



Pamponen aiemmin Vihreällä talolla:
Lokakuussa 2014 Vihreällä talolla katsomassa Pietarin Spektaakkelia.











sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Arjen romantiikkaa - Ensilumi.




Arjen romantiikkaa - Ensilumi.
A first fall of snow.

Ensilumi satoi tänä vuonna 21.11.

Vuonna 2014 ensilumi satoi 6.11.
Vuonna 2013 ensilumi on satanut jo 18.10.
Vuonna 2012 ensilumi on satanut 26.10.



“Well, I know now.
I know a little more how much
a simple thing like a snowfall can mean to a person”

― Sylvia Plath, The Unabridged Journals of Sylvia Plath







“Thank goodness for the first snow, it was a reminder--no matter how old you became and how much you'd seen, things could still be new if you were willing to believe they still mattered.”

― Candace Bushnell, Lipstick Jungle

tiistai 17. marraskuuta 2015

Arjen romantiikkaa - Valokuvaus intohimona


Arjen romantiikkaa - Valokuvaus intohimona

Vihdoin ja viimein sain hankittua haaveilemani pitkän putken kameraani.
Kuvaan  Canon Eos 700D -järjestelmäkameralla, johon ostin juuri Tamronin 18-200mm linssin.
Kuvaaminen on vuosi vuodelta suurempi intohimo ja kamera kulkeekin mukana siellä missä minäkin.
Uuden putken kanssa, päätin lähteä harjoittelemaan luontoon kuvaamista.

Tasan vuosi taaksepäin tälläisissä tunnelmissa:
Elämän isot ilot - Tehdä sitä mitä rakastaa

"A camera is a save button for the minds eye."
-Rogu Kingston-
















"Photography is the beauty of life captured."
-Tara Chisholm-


Aiemmat Arjen romantiikkaa blogit:

Marraskuussa 2015:
Auringonlaskun aikaan


Syyskuussa 2015:
On tärkeää muistaa pysähtyä hetkeen
Tee sitä mitä rakastat