tiistai 20. joulukuuta 2016

Kulttuuria! HAM - Yayoi Kusama


Kulttuuria! HAM - Yayoi Kusama


"Yayoi Kusama tunnetaan erityisesti suurikokoisista tilateoksistaan, joissa katsoja voi tulla osaksi taiteilijan luomaa mielikuvituksellista maailmaa. Niissä peilit ja vesi heijastavat loputtomasti pilkkuja, värejä, kurpitsoja tai palloja. Myös katsoja itse sulautuu osaksi muotojen ja värien loputonta toistoa."

"Yayoi Kusama on ainutlaatuinen taiteilijapersoona, joka on yli kuudenkymmenen vuoden ajan tuonut nykytaiteeseen jatkuvasti jotakin uutta. Häntä on kutsuttu käsitetaiteilijaksi, minimalistiksi, surrealistiksi, pop-taiteilijaksi ja feministitaiteilijaksi. Hänen tuotantonsa kattaa melkeinpä jokaisen kuvataiteen tekniikan ja lajin piirtämisestä maalaamiseen ja kuvanveistoon, tilataiteeseen, performanssiin ja happeningeihin.

Kusaman omintakeinen kuvasto nousee hänen lapsuudestaan asti kokemistaan toistuvista näköharhoista, joissa maailma näyttäytyy pilkkujen ja toistuvien kuvioiden peittämänä, ikään kuin äärettömänä tähtitaivaana. Taiteesta tuli Kusamalle keino antaa muoto näille sisäisille maisemille.
Sisäinen todellisuus, hallusinaatiot, pelot ja pakkomielteet ovat Kusaman taiteen lähtökohtia. Keskeistä hänen taiteessaan on äärettömyys, toisto ja halu sulautua maailmaan."


Lähde: https://www.hamhelsinki.fi/exhibition/yayoi-kusama-in-infinity/









Yayoi Kusama: Häivytyshuone, 2016 (Installaationäkymä).



 
















Yayoi Kusama: Äärettömyyden peilihuone – Elämän ylistys, 2015 (installaationäkymä).


Vision is the art of seeing what is invisible to others. Jonathan Swift
Read more at: https://www.brainyquote.com/quotes/topics/topic_art.html
"Vision is the art of seeing what is impossible to others."
-Jonathan Swift






maanantai 19. joulukuuta 2016

Arjen Romantiikkaa - Puhallan kynttilän



Arjen romantiikkaa - Puhallan kynttilän

Sain viettää virallista syntymäpäivä iltaani rakkaiden ystävieni kanssa. Mulle laulettiin synttärilaulu ja sain puhaltaa kynttilän. Kahvia, vähän herkkuja, avointa keskustelua, tunteita ja voimauttavia kortteja, siitä oli meidän ilta tehty. Ihana ilta.





















Be happy for this moment. This moment is your life. Omar Khayyam
Read more at: https://www.brainyquote.com/quotes/topics/topic_life.html
"Growing old is mandatory but growing up is optional."
-Chili Davis

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Arjen Romantiikkaa - Pienet asiat




Arjen Romantiikkaa - Pienet asiat

Kurkistus ikkunasta ulos sunnuntai aamuna sai mut ryntäämään ulos valokuvaamaan. Aurinko paistaa ja kaunis pakkasaamu. Joskus sitä tuntee itsensä lapsesi uudelleen, innostuu pienistä asioista ja saa niistä kummasti voimaa.










 
“Let us liberate ourselves from any form of control. Let us focus at the inner drum, where the rhythm aligns with that of our heart. The measure of responsibility, equals to the need for evolution. Just listen, the inner child, let it whisper in your ear.”
Grigoris Deoudis

lauantai 3. joulukuuta 2016

Tein sen itse - Klipsukassi


Tein sen itse - Klipsukassi

Kävin viikonloppuna Tampereella SPR:n Kontissa ja löysin 2 eurolla itselleni kasan klipsuja, lankaa ja virkkuukoukun. Päätin sitten kokeilla onnistuuko vielä virkkaus, saati klipujen kanssa. Neljä tuntia taisi vierähtää ja kännykkä klipsukassi tuli valmiiksi.








“He who works with his hands is a laborer.
He who works with his hands and his head is a craftsman.
He who works with his hands and his head and his heart is an artist.”

Francis of Assisi